Jossain internetin nurkalla spekuloitiin jos semmoistakin, että twitter ja reddit ajetaan alas tai ainakin “niille” mukavampaan muottiin ennen seuraavia jenkkien presidentivaaleja, ettei somejättien kautta päästä vaikuttamaan liikaa lopputulokseen.
Muistatko millään missä päin moista juttua oli? Olisi kovin kiinnostavaa lukea.
Muskin touhun selittämiseen ei toisaalta tarvita mitään suurta salaliittoteoriaa, kun paljon suoraviivaisempiakin selityksiä löytyy. Tyyppiä voi verrata esim George Lucasiin. Molempien ympärillä oli tiimi muita ihmisiä, jotka sai ihmeitä aikaan, mutta keulahahmot vakuuttuivat jostain syystä siitä, että menestys on puhtaasti heidän aikaansaannostaan.
Sitten, kun Lucas pääsi päättämään täysin kaikesta star wars leffoihin liittyvästä, tuli prequelit. Muskilla on tuo etappi vielä edessäpäin. Lieneekö se sitten twitter X, vai joku muu.
Jos unisex vessa tarkoittaa sitä, että otetaan se huone, jossa on wc-koppeja ja tungetaan miehet ja naiset samaan, niin kenen mielestä se on koskaan ollut hyvä idea? Ei ole esim kivaa piereskellä vessaassa, jos viereissessä kopissa on vastakkaisen sukupuolen edustaja. Siitä tulee yleensä kovin vaivautunut olo.
Itsestäänselvä ja toimiva ratkaisu olisi se, että jokainen vessa olisi omassa huoneessaan, ja kaikkien vapaassa käytössä. Vanhoissa rakennuksissa näitä ei toki aina ole, mutta ne voisi lisätä vaikka seuraavassa remontissa.
Is this really a year old post? It was a good read regardless.
To comment on the topic, this is going to happen more and more, especially as proprietary stuff becomes more and more complex. With implants it's obviously more serious, but this also applies to anything from cars to game consoles.
I'm no stranger to scrounging junkyards for car parts or ebay to replace components from an old console. However that cannot go on forever, as parts get more rare. This is somewhat remedied with eg. nintendo consoles, where some reproduction parts are available (cartridges, screens etc.). With more niche and increasingly complex products this option is often not available.
Last time I edited my posts they were reverted back a week later. I've now deleted them all by hand and that seems to be holding. Still keeping an eye on it though.
Pääpointti taisi olla siinä, että tämän kaltaisia hyökkäysoperaatioita on aiemmin (esim iraq osat 1ja2) edeltänyt mittava alustusoperaatio, jolla mahdollistetaan itse hyökkäyksen onnistuminen. Ukrainan tilanne kuitenkin eroaa aiemmista sodista esim ilmaherruuden puutteen osalta. Tästä syystä sitten joudutaan käyttämään muuta kalustoa tuohon hyökkäyksen valmisteluun, mikä on paljon ilmaiskuja hitaampaa. Kirjoitus toi myös esille huomionarvoisen väitteen, jonka mukaan vain 10-15% käytettävissä olevista joukoista olisi vasta nähty osana hyökkäystä, eli epäonnistumisesta ei ole vielä kyse.
Hyvä että julkaisevat tosiaan. Tällaista journalismia itse kaipaan eniten. Eli paketoidaan ajankohtaisia asioita kiinnostuneille ns. helposti sulateltavaan muotoon ilman klikkiotsikointia.
Kuulostaa hyvin uskottavalta hypoteesilta. Tähän kun lisää vielä sen, että progressiivisten ja konservatiivien mielipiteet eroavat usein merkittävästi, niin käy helposti niin, että yhteisöt vetävät puoleensa niitä ennestään käyttävien kaltaista porukkaa.
Sama ilmiö näkyy vähän kaikissa vaihtoehtoisfoorumeissa. Redditistä ja twitteristä on aikoinaan irtautunut yhteisöjä, jotka sitten vetävät puoleensa aina enemmän samaa mieltä olevaa porukkaa.
Mitä lueskelin ärsuomen kommentteja protestin alussa, niin vaikutti siltä, että monet kävi tsekkaamassa sopulin, mutta homma tyssäsi ainakin kahteen kipukohtaan. Ensimmäisenä siihen, että ei muotoutunut käsitystä siitä, mikä on lemmy vs sopuli/suppo/jne, ja miten ne liittyvät toisiinsa. Toisekseen sitten siihen, että suomifoorumilla ei ollut yhtä paljoa käyttäjiä kuin ärsuomessa. Osa suoraan ilmoittivatkin, että he eivät halua olla ensimmäisiä, vaan tulevat mieluummin ns valmiiseen pöytään.
Paljolti samaa mieltä olen loppukommenttisi kanssa. Esim vähäisempi trollaaminen jne paskapostaus ei haittaa ainakaan itseä. Lisäksi mikään muukaan yhteisö ei ole rakentunut yhdessä yössä, joten ei ole lainkaan yllättävää, että fediverseenkään ei kaikki saavu kerralla.
Halutessaan moisen voisi toteuttaa esim selainlisäosana, jolloin muiden ei tarvitsisi lukea sensuroitua sisältöä sen takia, että osa lukijoista haluaa mieluummin lukea sitä.
Viimeisen 20v aikana on kyllä hieman heikentynyt tietynlainen sisällön kuluttajan vastuu netissä. Netti on periaatteessa villi länsi, johon saa suoltaa lain rajoissa mitä haluaa, ja vastuu olla loukkaantumatta on sillä joka lukee/katsoo/kuuntelee tuotokset. Oma ideaali webistä olisi juuri tuollainen, jossa rivosuillekin löytyy yhteisö, mutta muiden ei ole pakko osallistua siihen, jos ei halua lukea moista sisältöä.
Opiskelija-asuntosäätiöiden toimintaan en usko tämän vaikuttavan, kun niillä ei ole ylioppilaskuntien kanssa mitään tekemistä.
Ainejärjestöjen, ammattiainekerhojen, sekä harrastekerhojen kohdalla on taas sellainen erikoisuus, että ne toimivat jo valmiiksi ylioppilaskunnan piirissä. Kaikilla kerhoilla ei ole edes RY statusta, jolloin ne toimivat virallisesti ylioppilaskunnan tai jonkun muun ylioppilaskunnan alaisen järjestön alaisuudessa.
Lisäksi kerhojen säännöt vaativat yleensä täysjäseniltä ylioppilaskunnan jäsenyyttä. Tämän lisäksi kerhot ja järjestöt saavat rahallista tukea ylioppilaskunnalta. Tuen suuruus perustuu pitkälti siihen, paljonko kerhon/järjestön toiminta osallistaa ylioppilaskunnan jäseniä.
Eli jos poistetaan ainoastaan ylioppilaskunnan jäsenyyspakko, niin kuvaamasi skenaario voi hyvin toteutua.
Oma tieto voi olla hieman vanhentunutta, mutta nuoremmilta tuttavilta on saanut hieman päivityksiä siitä, mihin suuntaan järjestöpuoli on kehittynyt viime vuosina.
No henkilökohtaisesti en kannata nykytilanteessa kapitalismin korvaamista valtiovetoisella järjestelmällä. Jos ylläolevan mukainen järjestelmä on vielä kapitalismia, niin minun puolesta olisi ihan ok mennä sillä jatkossakin.
I totally agree with passenger space, predictability, speed and overall commitment towards development of the parts of the city that the tram goes through.
However I personally cannot agree on trams being quiet at least in my country. They have an incredibly loud squeal when cornering at higher speeds. Sometimes one can hear a tram squealing by half a kilometer away.
I try to focus on being happy and living my own life. These things are civilization level issues, and last 50 years have shown the civilization's fundamental incapability to face the issue, let alone attempt to solve it at any meaningful scale.
IMO there is nothing wrong with attempting to minimize one's own carbon footprint, but the futile attempt to push for more significant changes will just lead to disappointment
Sivusta katsottuna näyttää kovasti siltä, että persut on valittu hallituskumppaniksi tietoisella riskillä, kun sen myötä tarjoutui mahdollisuus kurittaa köyhiä ajaa oikeistopolitiikkaa.
Ns. selkärangaton toiminta on ihan ymmärrettävää, kun hallituksen hajoaminen voitaisiin tulkita epäonnistumisena, ja vaikuttaa paljon puolueen kannatukseen.
En ole ihan varma ymmärsinkö oikein, mutta ei lopputuleman ole pakko olla valtion säätelemää suunnitelmataloutta, jossa poliitikoilla on kaikki päätäntävalta.
Verottamalla voittoa tuottavia yrityksiä, ja jakamalla siten tuotot kansalaispalkkana ihmisille, voidaan siirtää vaikutusvaltaa kansalaisille itselleen. Nykymeiningin kaltaisesti kuluttajien kysyntä ajaisi sitä, mihin resursseja lopulta kohdennetaan. Perustulolla taattaisiin vain se, että kysyntä ei katoa, jos/kun työstä saatava tulo pienenee.
No kehittyvät maat on ainoita joissa syntyy lapsia. Toki niissäkin määrät vähenee kun elintaso nousee.
En ole kovin optimistinen tulevaisuuden suhteen, imo realistisin skenaario on se, että väestön määrä esim suomessa romahtaa, ja samalla ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä ongelmia väestön muuttovirtoina. Ilmastonmuutoksen estämiseksi ei oikein voi tehdä mitään tässä vaiheessa, kun ongelman ratkaisu vaatisi liian suurta elintason rajoittamista.
Muistatko millään missä päin moista juttua oli? Olisi kovin kiinnostavaa lukea.
Muskin touhun selittämiseen ei toisaalta tarvita mitään suurta salaliittoteoriaa, kun paljon suoraviivaisempiakin selityksiä löytyy. Tyyppiä voi verrata esim George Lucasiin. Molempien ympärillä oli tiimi muita ihmisiä, jotka sai ihmeitä aikaan, mutta keulahahmot vakuuttuivat jostain syystä siitä, että menestys on puhtaasti heidän aikaansaannostaan.
Sitten, kun Lucas pääsi päättämään täysin kaikesta star wars leffoihin liittyvästä, tuli prequelit. Muskilla on tuo etappi vielä edessäpäin. Lieneekö se sitten
twitterX, vai joku muu.