Aikainen ensimmäisen adventin viikonloppulanka - 1.12. - 3.12.
IsoKiero @ IsoKiero @sopuli.xyz Posts 241Comments 843Joined 2 yr. ago

Nykyisessä työpaikassa tuli tänään vuosi täyteen. Niin se aika rientää kun on kivaa. Kävin oikein toimistolla ja vein emännän leipomaa kaakkua kahvitunnille vuosipäivän kunniaksi niin tuli samalla nähtyä työkavereita ihan naamatustenkin.
Autoremontti ois vaihteeksi illan ohjelmassa, äitimuorin volkkarin lämmityslaitteen puhallin lakkasi pyörimästä niin pitäisi tutkia että mikä siinä on vikana ja omasta peltilehmästä on takakontin luukussa joku vipu tippunut irti tai jotain kun kahvasta nykimällä ei tapahdu yhtään mitään. Loppuviikonlopulle saa sitten nähdä mitä keksii, kaikenlaista hommaa olisi mutta ainakin osan viikonloppua voisi vaan istua möllöttää ja vaikka pelailla jotain tietokoneella joko itsekseen tai perillisten kanssa.
Saunaa tietty jossain välissä ja muita viikonlopun perusjuttuja. Pikkujoulujakin voisi yrittää suunnitella kaveripariskunnan kanssa, mutta se projekti ei ole vasta kuin sillä asteella että pitäisi miettiä että josko aloittaisi suunnittelua.
Ja koska on jo joulukuu niin pitihän se katsoa The Joulukalenterin ensimmäinen luukku ja sivistää samalla perikuntaa 90-luvun tv-viihteestä.
Sähkön hinta laskee perjantaina ydinvoimaloiden tuotantokatkoksista huolimatta.
On tämä melkoinen karuselli. Mutta toisaalta pörssihinnat on edelleen alhaisempia kuin huono kiinteähintainen soppari missä tuli roikuttua viime talvi kun pörssihintoihin ei tohtinut vaihtaa vasta kuin keväällä. Tallia voisi lämmittää myös ilmawebastolla, mutta ei se polttoöljykään halpaa ole, laskeskelin että sillä lämmittäminen maksaa vähän reilu 20snt/kWh ja siitä ei saa kuin 2kW lämpötehoa irti, markkinoiden halvimmassakin lämpöpumpussa hyötysuhde on kuitenkin edes vähän yli 1, joten vaikka sähköä menee se 2,2kW lämmitys täysillä niin lämpötehoa saa vähän enemmän irti, etenkin nyt kun pakkasta ei kovin montaa astetta ole.
You can't configure DNS server by name on anything, so you'd need some kind of script/automation to query current IP address of your pihole from google/your ddns provider/someone and update that on your parents router which can be a bit tricky or straight impossible depending on the hardware.
VPN would solve both 1 and 2 from your list as your pihole would be available with static address on both locations. You can't authenticate on DNS server by MAC as you don't receive originating MAC at all. Other solution would be to get a static IP address from some provider and tunnel traffic so that your pihole could be reached trough that static address.
Kyllä pitäisi olla melkoiset edut työn ohessa että olisin mielummin aamulla lähtenyt konttorille. Mittarissa oli -24.4 niin tuskinpa olisi autokaan lähtenyt käyntiin.
Millaisia ajatuksia se herättää, että vientinne vahvistaa Venäjän sotataloutta?
– Vituttaa suunnattomasti, mutta vähemmän kuin se, että irtisanottaisiin koko henkilökunta ja laitettaisiin lappu luukulle, Markus Lindqvist sanoo.
Toisaalta pystyn kyllä ymmärtämään yrittäjän mielipidettä, mutta toisaalta jos vituttaisi tarpeeksi niin saattaisi olla tähtäimessä hakea liiketoimintaa muualta kuin itärajalta ja ajaa bisnes sinne suuntaan hallitusti alas sekä PR-mielessä rummuttaa tuota joka ikisessä mediassa joka sattuu kuuntelemaan. Sitten ei enää vituttaisi eikä tarvitsisi pistää valoja pois. Tosin voi olla että tuonkaltaiselle liiketoiminnalle ei ole paljon muissa suunnissa kysyntää, tai ainakin autotehdaiden omien huoltoverkostojen kanssa kilpailu on merkittävästi haastavampi rasti.
Viikonloppu 24.11. - 26.11.
Sauna on päällä täälläkin ja lattiatermarit on väännetty ihan symbolisista syistä yhteentoista. Valussa ei ole kuin vajaa 3kW edestä vastuksia ja ne olisi pitänyt pakkasen ja tuulen takia laittaa joka tapauksessa päälle ettei sisälämpötila mene ihan pakkaselle, mutta nyt kun pörssistä saa halpaa sähköä niin ei harmita yhtään. Toki tuo teho on sen verran vaatimaton, että taitaa miinussähköt loppua ennenkuin lattialaatta on läpiasti lämmin (saati että termostaatti edes nomaaliasennossa ehtisi katkaisemaan lämmitystä, ilman lämpötila on noussut vähän reilu asteen vaikka lattia-anturi näyttääkin n. 10 asteen nousua).
Noin muuten maailman menon taivastelun ohessa on tullut vietettyä perillisen syntymäpäivää, eli kahvia ja sokeria on kropassa vähintään riittävästi ja kunhan sauna vielä vähän lämpenee niin sinne sitten everstin kanssa miettimään maailman menoa. Noin muuten viikonlopun ohjelmassa olisi taas vähän autoremppaa ja jos oikein heittäytyy hurjaksi niin kotiautomaatiota voisi viritellä vähän parempaan iskuun, tai ainakin yrittää löytää syyn sille miksi z-wave -verkko aina välillä vain päättää hyytyä.
I got HeatIT Z-Push for my Z-wave network recently and it has worked just fine for the short time I've been using it.
For wifi-enabled smart devices I created a separate VLAN where all IOT stuff is and that network doesn't have access to the internet at all, but you could just assign static IP addresses to the devices and prevent them from accessing the internet on the firewall. That's of course true only for devices you can control via LAN access as well, if your devices happen to work only with the cloud then that approach won't work.
Our Gree heatpump only needed cloud access for a minute during setup and now it receives command via Home Assistant, but I can understand that even that can be too much information to leak out of the network. At least they got my public IP address and location data from my phone (setup was only possible with an mobile app which required some permissions to work at all), so better approach would've been to check these things before purchase.
If you want to wander more on the DIY side of things with ESPHome you can design what ever kind of button array you wish, but that's a bit more complex route and if you're just looking for a simple wall mounted switch that might not be the best option out there.
My sons are in that age bracket and when they requested a laptops for themselves (older sister got one for school stuff) I "borrowed" decommissioned thinkpads from work, threw empty ssd's on them and gave computers to boys with linux mint installer on usb-stick. Younger one got it running in couple of hours without any help and is actively learning on how to use the thing, yesterday he told me how he had learned to open software using keyboard shortcuts and in general is interested about the tinkering aspect of things. Older one has a bit more pragmatic approach, he got the installation done as well but he's not interested about the computer itself as it's just a tool to listen to a music, look up for tutorials for his other interests and things like that.
Both cases are of course equally valid and I'm just happy that they are willing to learn things beyond just pushing the buttons. But I'm also (secretly) happy that my youngest shares my interests and he's been doing simple games with scratch and in general shows interest on how the computers, networking and other stuff actually works.
Fingrid antaa tiedotteessaan vähän ymmärtää että se spottihinta olisi oikeasti -50snt alv0.
Edit: Toinen fingridin tiedote vahvistaa että hintaa ei tosiaan korjata. Ei nyt varmaan mitään ihan pröystäilyä tule kuitenkaan tehtyä, mutta jos hakisi muutaman oluen ja saunoisi oikein pidemmän kaavan mukaan.
E2: Ja vielä Ylen juttu aiheesta.
Jos hinta olis ilmeisellä tavalla väärä, ni sithän sen saa korjata, mut sama hinta oli Nordpoolin omassa palvelussa, joten sitä ei helposti pitäis joutua epäilemään.
Joskin tässä tapauksessahan pörssimarkkina on toiminut niinkuin sen kuuluu, mutta Kinect Energyllä saattaa olla pieniä haasteita tempaista vajaa 6000MW tehoa huomiselle jostain irti. Siihen en nyt kuitenkaan jaksa uskoa että sähköä oikeasti saisi huomenna siihen hintaan että kannattaa pitää kiuasta päällä ja ikkunoita auki kun nettovaikutus sähkölaskuun olisi siirtomaksusta ja veroista huolimatta aika reippaasti miinuksella. Ja toisaalta sitten tuo osoittaa koko järjestelmän typeryyden, kun tällainen ylipäätään on mahdollista.
tai suoraan mukautumaan pörssisähkön mukaan, niin arvioin että pystyn veistämään tuosta vielä vähäsen.
Tämä olisi oman älyohjauksen kanssa ajatuksena, mutta ainakin yksi lattiatermostaatti ja yösähkörele pitää vaihtaa älymalleihin että saa loputkin isot kuormat logiikan piiriin. Ja sitten pitäisi tehdä niitä sääntöjä ja ohjauksia sähkön hinnan, sisä- ja ulkolämpötilan ym mukaan että tuosta saa parhaan hyödyn irti, mutta se on vähän oma projektinsa se.
Jos sopii kysyä niin mitä tekniikkaa käytät automatisoinnissa? Oma järjestelmä pyörii Home Assistantilla, termarit, valokatkaisijat ja liikkeentunnistimet on z-wavea ja lämpöpumpun ohjaus menee wifin yli. Zigbee tulee varmaan jossain kohtaa lisättyä soppaan, kun z-wavetarjonta on etenkin katkaisijoiden ja muiden hallintalaitteiden kanssa vähän suppeaa.
Yritän aina miettiä miettiä mitä eri osapuolet on milloinkin tienneet. Joskus tuntuu kuin katsoisi leffaa jossa kertoja on jo kertonut mitä tapahtuu, mutta leffassa henkilöt ei vielä tiedä.
Tämä on hyvä ajatus pitää mielessä kun uutisia lukee. Jälkeenpäin on aina helppoa olla oikeassa ja viisas. Toisekseen tuskin tuolla nyt kukaan ehdoin tahdoin haluaa tehdä lasten olosta vielä huonompaa ja koulupäivistä kurjempia.
Joku syy sille kuitenkin on että homma on eskaloitunut niin pitkälle että hommassa on poliisia myöten porukkaa mukana ja uutisen mukaan ongelma on ollut kyllä tiedossa pidempään, joten joko on katseltu aktiivisesti johonkin muualle tai sitten tuossa koko organisaatiossa on jotain perustavanlaatuista vikaa mihin pitäisi pikapuoliin puuttua.
miksi jarrut tuntuu koskevan vain muita tahoja kuin hallitusta?
Hallituksilla noin yleisesti ottaen on toiminnallista valtaa aika paljon ja jossain tapauksissa on perusteltua tehdä nopeitakin päätöksiä ilman pohjatöitä, kuten yllättävissä kriisitilanteissa. Tämä ei tietysti poista velvoitetta tehdä vaikutusarvioita ja sunmuuta "normaaleissa" asioissa, mutta noita velvoitteita ei ole erityisen tiukasti kirjattu ja toisekseen nuo 'kriisitilanteiden' määritelmät on nekin aika väljiä, jolloin tämmöisiä pikatilanteita on mahdollista luoda aika kevyinkin perustein jos hallituksella on siihen halua.
Samoin tässä tilanteessa ei ilmeisesti ole olemassa tahoa, joka kieltäisi hallitusta päättämästä muutoksista, ilman, että niihin reagoimiseen jää riittävästi aikaa.
Suoraan hallituksen päätöksiin on vähän hankala tarttua, mutta eduskunta voi tehdä mm. välikysymyksiä ja tarvittaessa erottaa koko hallituksen ja valita uuden tekemään parempia päätöksiä. Samaten presidentillä on (tietyin edellytyksin) mahdollisuus kaataa hallitus. Poliittista tahtoa tähän ei vain ainakaan toistaiseksi tunnu olevan.
Onhan tämä nyt taas jonkun sortin järjettömyyttä että muutama teinityttö voi kuukausikaupalla jatkaa touhujaan siihen pisteeseen asti että vanhemmat eivät enää päästä lapsiaan kouluun. Nuorten pahoinvoinnin kanssa on yhteiskunnassa toki valtavia haasteita yleisemminkin ottaen, mutta ei taas oikein mene tajuntaan että tuommoista yksittäistä pientä ryhmää ei muka saada millään opilla kuriin.
Lastensuojeluilmoitukset, määräaikainen erotus koulusta ja muut työkalut on kuitenkin olemassa, samaten kuin koulun omat jälki-istunnot, oppilaanohjausryhmät ja muut optiot ovat olemassa, mutta joko ne ovat Lopella täysin kädettömiä tai niitä ei ole edes otettu pöydälle. Tarina ei kerro kummasta lie kyse.
Ihan aiheellista pohdintaahan tuo on, mutta ei Jussi taida olla ensimmäinen joka on tuommoiset mahdollisuudet keksinyt ja kun konteksti on nimenomaan nyt lähipäivien tapahtumiin, niin tuommoinen 'terroristit soluttautuu maahan sadan turvapaikanhakijan seassa' ei nyt oikein ainakaan itselleni uppoa.
Kaikenlaisiin vihreisiin miehin ja muihin kulkijoihin on tietysti syytä varautua ja niin varmasti tehdäänkin, mutta olettaen että yle ei ole Halla-Ahon sanomisia vääristellyt (en noita alkuperäisiä twittersisältöjä kahlannut läpi) niin ei tuossa ole paljon muuta kuin entä-jos -pohdintaa täysin irrallisena parin viime päivän tapahtumiin nähden.
No sehän se tietysti selittää, eipä syttynyt lamppu kun noita lukemia katselin.
Nordpoolin omassa datassa tuo 15-16 väli huomiselle on "vain" 77,7snt, mutta sekä hesari että tekstitv kertoo tuosta 96 sentistä. En tiedä mistä lie tuo ero tulee, mutta oli hinta nyt kumpi vain niin taidan silti manuaalisesti väännellä ne termarit kiinni mitkä ei ole vielä kotiautomaation piirissä.
Wagnerit tulevat rajalle turvapaikanhakijoina, jossa heidät pistetään samantien järjestelmään, valvontaan, taustatutkimukseen ja muuten koneistoon pyörimään vs. wagnerit tulevat rajan yli virallisten lippujen ja lappujen kanssa logistiikkafirman työntekijöinä tai jonkun muun peiteroolin turvin.
Tai sitten wagenrit ja terroristit pysyvät kotonaan, kun avoin hyökkäys natomaahan, jolla on omastakin takaa ihan uskottavat puolustusvoimat, ei ehkä ole se paras veto. Ei toki sillä, että itänaapurin toimissa olisi muutenkaan aina niin järkeä tai logiikkaa takana, mutta Halla-Aho piirtää nyt kyllä aika leveällä pensselillä.
Veronkorotuksiahan on kunnissa tehty jo pitkin maata aika säännönmukaisesti, mutta muutosvauhti mitä valtion toimesta tarjoillaan on semmoinen, ettei kunnat oikein pysy perässä, varsinkin kun liikkeiden ennakoitavuus on sitä luokkaa että perjantai-iltapäivästä hesarin uutisen kautta tulee tieto että hupstups, tuloja onkin parisataa tuhatta vähemmän.
Tuossa on nyt sitten vähän huono viranhaltijoiden ja kunnanvaltuuston miettiä että mihin mennään ja sopeuttaa toimintaa kun maali siirtyy nopeammin kuin suomi24 foorumilla. Palveluverkkoon (eli lähinnä niihin kyläkouluihin) tulee kyllä aika pakolla ihan merkittäviä supistuksia koko maassa, mutta niidenkin taloudellinen hyöty on sitten vähän kyseenalaista kun osa säästöistä valuu linja-autoyritysten taskuun ja osa hankalammin laskettaviin juttuihin, kuten suuremmista ryhmistä aiheutuviin ilmiöihin.
Ja lisäksi kuntia (kuten myös valtiota) velvoittaa monenlaiset pykälät ja säännöt, joiden mukaan päätöksenteon pitää olla ennakoitavissa, ennen päätöksiä niiden vaikutusarviointi ja kansalaisten kuuleminen pitää tehdä jne, joten koneistoon on leivottu sisään erilaisia "jarruja" joiden johdosta tämmöisiin perjantai-iltapäivän uutisiin reagoiminen ei onnistu ihan sekunneissa.
Tämähän menee nyt ihan hämmentävän hyvin kerrankin. Volkkarin puhaltimesta oli etuvastus sökö, joten sitä joutuu ruuvaamaan vielä uudestaan kunhan saa osia, mutta ilman vastusta puhallin toimii kun nupin vääntää täysille, joten se on ihan käyttökelpoinen kiesi. Oman previan kontin luukun mekanismista oli yksi jousi poikki ja vipuja vähän sieltä ja täältä ruostunut jumiin, mutta puolentoistatunnin askartelulla jumissa olevat osat lähtivät liikkumaan ja jouset saatiin korvattua täysin erilaisilla ja eri paikkaan sijoitetuilla jousilla mikä oli verrattain helppoa kun lukkomekanismin sai käsiin pyöriteltäväksi ja selvisi miten se toimii.
Vielä olisi velipojan autoon letkulämmittimen asennus niin monenkin viikonlopun autoremontit tulee hoidettua kertalaakista eikä toivonmukaan tarvitse edes aivan huomiseen päivään olla ruuvailemassa tallin puolella.